Liisa ihmemaassa

Se pieni, söpö "jutska" josta puhuin muutama postaus aikaisemmin on mikäs muukaan kuin pieni, söpö koiruli! Chihuahua jos tarkkoja ollaan, ja jos oikeinoikein tarkkoja ollaan, niin chihu nimeltä Liisa.

Liisa, neljä kuukautta vanha, on perso ruualle, vaikka masuun ei paljoa mahdukkaan. Pikkuinen on heti alusta asti ollut hyvin sisäsiisti - muutamia vahinkoja lukuunottamatta. Täytyy myöntää, että hirvitti chihun ottamisessa paitsi pieni koko niin tuo sisäsiisteys. Enää en koe kumpaakaan minkäännäköisenä ongelmana, joko netti on täynnä turhaa pelottelua, tai meikäläisellä sattui käymään harvinaisen hyvä tuuri.

Liisahan vähän oli sellainen ressukka. Chihua katsoessamme Liisan vieressä seisoi priimakaverit, aivan yhtä kultaiset poitsut ja ihan nättinä. En tiedä, mikä Liisassa oikein vetosi. Varmaan sen ylienerginen luonne ja toisaalta se ressukkuus. Toisella kun on yksi varvas vähän lyhyempi kuin muut, ja hännässä pieni mutka. Suloinen se silti on, oikea aarre. Ja oikean valinnan teinkin. Oikea chihu tuli valittua.

Todella monet ovat kehuneet Lissun rohkeutta. Ja rohkea se onkin, vaikka rodunomaisesti melkoinen tärisijä. Uskon ja tiedän, että tytsyn kanssa tullaan vielä monet kerrat kohtaamaan näitä "räksytiräksyti"-tilanteita, mutta minkäs teet. Voisi olla oppimatta haukkumaan, kun kuitenkin parin vuoden sisään, siis jos elämä heittelee niin kuin on tarkoitus, olisi määrä muuttaa johonkin suuntaan. Pois kotoa. Hui.

Hyvin huomaa ensimmäisen chihun omistavana henkilönä miten ne todellakin on jalostettu seurakoiriksi. Tai sohvakoiriksi. Tuokaan ei paljoa tarvitse ollakseen tyytyväinen: aamuin illoin ruokaa ja useampi kerta päivässä pieni pissakävely ulkona. Niin, ja tottakai seuraa seuraa ja seuraa. Mutta sekin riittää, että pieni Liisa pääsee nukkumaan kainaloon ja pientä, siis hyvin pientä verrattuna mihinkään muuhun tutustumaani rotuun, leikkiä. Sen verran täytyy vielä mainita, että olen ihan myyty. Kyseinen pentu on aivan mahtava tapaus!

Ja toinen söpö jutska, vaan ei niinkään pieni, vaikka kaveriaan nuorempi onkin, on hyvin kultainen Kultainennoutaja Martta joka onkin sitten siskoni koira. Hauska parivaljakko, täytyy myöntää. Tästä en niinkään osaa vielä sanoa mitään. Suloinenhan se on kuin mikä. Eri tavalla suloinen kuin Liisa. Sellaisella enemmän koiranpentumaisella tavalla suloinen. Löllykkä.

Tälläisistä ylitsepääsemättömän suloisista maisemista toivotan heipat ja heipäheit! Postaillaan kun keretään! Tämä tyttö nyt nimittäin keskittyy enemmän yo-kirjoituksiin kuin nettikirjoituksiin, niin, ja tottakai tuohon pentuun! - Laura

Homemade burgers

Viime lauantaina kun koti-ilta taas häämötti, mietin, miksen samantien järkkäisi meille poikakaverin kanssa jotain helppoa ja hyvää purtavaa. Mietittiin pitsaa, tortillaa tai salaattia, mutta kaikki tuntui niin tavalliselta. Sitten mulla välähti (oikeastaan vasta kaupassa ollessamme), että voisihan sitä tehdä vaikka hampurilaisia. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kavereitten kanssa oltiin tehty joskus ihan älyttömän hyviä purilaisia, joita koitinkin tässä kopioida. Sämpylää, jauhelihaa, ranskalainen sipulikeittopussi, ananasta, cheddaria, hampurilaiskastiketta ja salaattia oli listalla. Ja sitten vaan tuumasta toimeen. Oli vaikea sanoa paljonko jauhelihaa laitoin, sillä meillä on sitä jonkin verran omasta takaa niin, ettei tarvinnut kaupasta ostaa. Ja sitten kokonainen sipulikeittopussin sen sekaan. Täytyy sanoa, että tuli liian suolaista (liian vähän lihaa tai liikaa sitä sipulihärpäkkää, muistan siis ensikerralla).

 Jauheliha määrästä sain neljä sopivan kokoista pihviä paistettua. Paistoin ensin ne pannulla, ja kasasin sitten koko purilaisen uuninpellille. Sämpylä, pihvi, ananas ja cheddar. Ja sitten vain uuniin. Tarkoituksena olikin, että purilas käy uunissa ja kasataan sitten pöydässä. Oi nam, se oli herkkua.

Pitihän sitä vähän muutakin naposteltavaa olla. Ruissipsit + Felixin kurkkusalaatti on yhtäsuuri kuin uhh. Täysin kokeilemisen arvoinen yhdistelmä. Itse olen ihastunut noihin valkosipulin makuisiin vaikka varmasti tavallisetkin toimivat. Noita valkosipulilla maustettuja voi syödä kyllä ihan loputtomasti. Ilman sitä kurkkusalaattiakin.

Pitihän sitä lauantai-illan kunniaksi olla pienet siideritkin. Tai siideri minulle ja Corona kullalle (en yleensä itse ole oluen ystävä, mutta sitruunan/limen kanssa Corona ja Sol maistuu oikeasti aika hyvälle). Siidereistä tällähetkellä ehdoton lemppari on Somersby. Niin omena, kuin päärynäkin. Kuvassa näkyvä Golden Cap sen sijaan viettelee edelleen aikaa tuolla jääkaapissa, sillä olin sitä jo aikaisemmin maistanut tykästymättä. Ehkä se sieltä vielä paikkansa löytää.

Tällaisia tunnelmia lauantailta. Nyt onkin jo maanantai ja kunnon opiskeluputki pitää pistää päälle, palaillaan! -Laura

Kun oli vielä kesä

Koulun jälkeen nukuin tänään muutaman tunnin päikkärit, enkä ole sen jälkeen saanut mitään aikaiseksi. Unettaa vaan. Ei auta ajatus, että huomenna töitä. No, kuitenkin jälleen arkistojen kätköistä kaiveltuja aarteita. Näistä nyt ei ole montaakaan viikkoa - ovat vain unohtuneet. Eläimellistä menoa jälleen.

Tänä iltana on ollut hyvä sää. Aamulla vielä tuntui aivan syksyiseltä, joten valitsin vaatteet lämpimiä neuleita myöten. Iltapäivällä sitten oikein yllätti miten aurinko lämmitti, etenkin mustissa ja lämpimissä vaatteissa. Paistaa tuolla edelleen, varmaan pitäisi olla nauttimassa viimeisistä säteistä ennen kylmää talvea. Toivotaan kuitenkin, etteivät nämä ihan vielä viimeisiä säteitä ole. Toivotaan, että pian paistaa taas pian.

Tässä kuitenkin vielä ihan kesäisiä kuvia (oikein karmii, miten se kesä vaan vierähti). Kuvia ottaessa olimme taas ulkona kahvilla, ja kuten aina, lemmikit pyörivät jaloissa.

Kissa Wilma ei oikein kehdannut tulla luo koirien pyöriessä kokoajan tuolien ja pöytien alla, mutta kyllä se nautti seurata touhua.

Näiden aivan lempparilelu

Palaillaan pian ajankohtaisemmista aiheista. Hyvää viikonloppua! - Laura 

Kiirettä pitää

Kuinkahan kauan siitä on, että olen oikeasti edes kerennyt miettiä uutta postausta. Noh, anyway ei täältä mitään tärkeää tälläkään kertaa irtoa. Nyt tosiaan syksyn kirjoitukset muovautuivat meikäläisenkin mielessä todellisuudeksi, mikä aiheuttaa pieniä paineita. Työt, koulun alku, pikkuriikkinen ja söpö jutsku josta kerron heti kun saan räpsittyä kuvia ja sitten nämä kirjoitukset ovat pitäneet tämän tytön ihan tarpeeksi kiireisenä. Kyllä tässä lähipäivinä tulee aivan varmasti tästä söpöstä jutusta (tai ei se nyt mikään juttu ole...) kerrottua vähän lisää, mutta koska melkein ärsyttää, että blogi on ollut huomiottani jo näinkin kauan niin ajattelin tulla kirjoittelemaan vähän turhaa liibalaabaa.

Säät vaihteli kylmästä lämpimään

... Kaivelin vähän arkistojen kätköistä kuvasatoa Visbystä. Tai kuvasatoa meikäläisestä Visbyyssä. Tai miten vain. Kolmen viikon aikana tuli otettua ainakin miljoona ja yksi kuvaa. Kuitenkin esiinnyn niissä vain murto-osassa, joten valinnanvaraa ei ollut paljon eikä kauniilta ilmeiltä voitu säästyä. Mutta hei, muistoja!

Kaksi eri rantaa samalla reissulla. 

En ole tehnyt missään vaiheessa kokonaisvaltaista Visby-postausta, mutta eipä minulla kai siitä mitään erikoisempaa sanottavaa olisikaan. Itse tykästyin paikkaan ja varma voi olla, että palaan sinne vielä. Ehkä ensi kesänä tai ehkä sitä seuraavana - pahimmassa tapauksessa vasta monien vuosien päästä.

 Matkan aikana nähtiin Sommarland, Pohjois-Gotlanti, Etelä-Gotlanti ja Visby itse tutkittiin nurkasta nurkkaan. Kolme viikkoa niin pienessä kaupungissa kuitenkin on aika pitkä aika, joten nyt voisin samantien hypätä sinne matkaoppaaksi. Tai ehkä nyt en kuitenkaan.

 Säät suosi- yleensä. Aika paljon sai käyttää myös tuulitakkia, minkä onneksi (ja oikeasti onneksi, ilman olisi mennyt matkasta aika iso osa pilalle) jaksoin raahata mukana. Pukeutuminen muuten toisti melkoisen samaa kaavaa, eihän sinne kuitenkaan tullut otettua mukaan kuin rajallinen määrä vaatteita. Ainakin nuo ylemmissä kuvissa näkyvät leopardihousut pääsivät kunnon käyttöön.

Paikallisessa puistossa, jossa oli ihan mielettömän nättiä

Tällaista sitten tältä erää, palaillaan pian vähän uudemmista asioista! -Laura

Sihti hukassa

...Nimittäin tuolla mun poikaystävällä. Sehän se nappasi eilen muutamat kuvat siitä mitä tällä tytöllä oli päällä ja kuvat puhukoon puolestaan. Kuitenkin propsit jo ihan vain yrityksestä/suostumuksesta. Tuo kun ei niin mielellään tartu kameraan! Kyllä minä siitä vielä hyvän kuvaajan koulutan..

Ja alkoihan se sitten jossain välissä sujuakin. Tosiaan eilen hutaisin niskaan oikeastaan ensimmäiset vaatteet mitä käteeni tarttui. Enhän mihinkään ollut varsinaisesti menossa. Kävimme poikkiksen kanssa kaupungilla katsomassa olisiko jossain jotakin meininkiä. Ei ollut. Loppujen lopuksi päädyimme McDonaldsin drive in:ille, jossa kävimme jo toisena perjantaina peräkkäin. Toivottavasti siitä ei ole tulossa tapa. Vaikka onhan se mukavaa. Ja saimme jo toisen sellaisen Coca-cola lasin. Ihan jees. 

 Olen täysin rakastunut tuohon valkeaan bleiseriin. Sekin on tuolta Ruotsin puolelta. Ihanasti raikastaa asua, oli sitten päällä mitä tahansa. Vaihtelua siihen tavalliseen ja ankeaan mustaan. Hiuksille en tehnyt kertakaikkiaan yhtään mitään. Avasin ponnarilta. Mutta taas: en jaksanut välittää. Jossain vaiheessa iltaa se myös taisi sinne ponnarille sujahtaa uudelleen. Se kun on niin helppoa.

Tällaisiin sumeisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Tänään olen töissä pidennettyä päivää, joten nyt vain valmistautumaan! - Laura