Se pieni, söpö "jutska" josta puhuin muutama postaus aikaisemmin on mikäs muukaan kuin pieni, söpö koiruli! Chihuahua jos tarkkoja ollaan, ja jos oikeinoikein tarkkoja ollaan, niin chihu nimeltä Liisa.
Liisa, neljä kuukautta vanha, on perso ruualle, vaikka masuun ei paljoa mahdukkaan. Pikkuinen on heti alusta asti ollut hyvin sisäsiisti - muutamia vahinkoja lukuunottamatta. Täytyy myöntää, että hirvitti chihun ottamisessa paitsi pieni koko niin tuo sisäsiisteys. Enää en koe kumpaakaan minkäännäköisenä ongelmana
, joko netti on täynnä turhaa pelottelua, tai meikäläisellä sattui käymään harvinaisen hyvä tuuri.
Liisahan vähän oli sellainen ressukka. Chihua katsoessamme Liisan vieressä seisoi priimakaverit, aivan yhtä kultaiset poitsut ja ihan nättinä. En tiedä, mikä Liisassa oikein vetosi. Varmaan sen ylienerginen luonne ja toisaalta se ressukkuus. Toisella kun on yksi varvas vähän lyhyempi kuin muut, ja hännässä pieni mutka. Suloinen se silti on, oikea aarre. Ja oikean valinnan teinkin. Oikea chihu tuli valittua.
Todella monet ovat kehuneet Lissun rohkeutta. Ja rohkea se onkin, vaikka rodunomaisesti melkoinen tärisijä. Uskon ja tiedän, että tytsyn kanssa tullaan vielä monet kerrat kohtaamaan näitä "räksytiräksyti"-tilanteita, mutta minkäs teet. Voisi olla oppimatta haukkumaan, kun kuitenkin parin vuoden sisään,
siis jos elämä heittelee niin kuin on tarkoitus, olisi määrä muuttaa johonkin suuntaan. Pois kotoa. Hui.
Hyvin huomaa ensimmäisen chihun omistavana henkilönä miten ne todellakin on jalostettu seurakoiriksi. Tai sohvakoiriksi. Tuokaan ei paljoa tarvitse ollakseen tyytyväinen: aamuin illoin ruokaa ja useampi kerta päivässä pieni pissakävely ulkona. Niin, ja tottakai seuraa seuraa ja seuraa. Mutta sekin riittää, että pieni Liisa pääsee nukkumaan kainaloon ja pientä,
siis hyvin pientä verrattuna mihinkään muuhun tutustumaani rotuun, leikkiä. Sen verran täytyy vielä mainita, että olen ihan myyty. Kyseinen pentu on aivan mahtava tapaus!
Ja toinen söpö jutska,
vaan ei niinkään pieni, vaikka kaveriaan nuorempi onkin, on hyvin kultainen Kultainennoutaja Martta joka onkin sitten siskoni koira. Hauska parivaljakko, täytyy myöntää. Tästä en niinkään osaa vielä sanoa mitään. Suloinenhan se on kuin mikä. Eri tavalla suloinen kuin Liisa. Sellaisella enemmän koiranpentumaisella tavalla suloinen. Löllykkä.
Tälläisistä ylitsepääsemättömän suloisista maisemista toivotan heipat ja heipäheit! Postaillaan kun keretään!
Tämä tyttö nyt nimittäin keskittyy enemmän yo-kirjoituksiin kuin nettikirjoituksiin, niin, ja tottakai tuohon pentuun! - Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti