torstai 15. elokuuta 2013

Kiirettä pitää

Kuinkahan kauan siitä on, että olen oikeasti edes kerennyt miettiä uutta postausta. Noh, anyway ei täältä mitään tärkeää tälläkään kertaa irtoa. Nyt tosiaan syksyn kirjoitukset muovautuivat meikäläisenkin mielessä todellisuudeksi, mikä aiheuttaa pieniä paineita. Työt, koulun alku, pikkuriikkinen ja söpö jutsku josta kerron heti kun saan räpsittyä kuvia ja sitten nämä kirjoitukset ovat pitäneet tämän tytön ihan tarpeeksi kiireisenä. Kyllä tässä lähipäivinä tulee aivan varmasti tästä söpöstä jutusta (tai ei se nyt mikään juttu ole...) kerrottua vähän lisää, mutta koska melkein ärsyttää, että blogi on ollut huomiottani jo näinkin kauan niin ajattelin tulla kirjoittelemaan vähän turhaa liibalaabaa.

Säät vaihteli kylmästä lämpimään
... Kaivelin vähän arkistojen kätköistä kuvasatoa Visbystä. Tai kuvasatoa meikäläisestä Visbyyssä. Tai miten vain. Kolmen viikon aikana tuli otettua ainakin miljoona ja yksi kuvaa. Kuitenkin esiinnyn niissä vain murto-osassa, joten valinnanvaraa ei ollut paljon eikä kauniilta ilmeiltä voitu säästyä. Mutta hei, muistoja!

Kaksi eri rantaa samalla reissulla. 
En ole tehnyt missään vaiheessa kokonaisvaltaista Visby-postausta, mutta eipä minulla kai siitä mitään erikoisempaa sanottavaa olisikaan. Itse tykästyin paikkaan ja varma voi olla, että palaan sinne vielä. Ehkä ensi kesänä tai ehkä sitä seuraavana - pahimmassa tapauksessa vasta monien vuosien päästä.


 Matkan aikana nähtiin Sommarland, Pohjois-Gotlanti, Etelä-Gotlanti ja Visby itse tutkittiin nurkasta nurkkaan. Kolme viikkoa niin pienessä kaupungissa kuitenkin on aika pitkä aika, joten nyt voisin samantien hypätä sinne matkaoppaaksi. Tai ehkä nyt en kuitenkaan.


 Säät suosi- yleensä. Aika paljon sai käyttää myös tuulitakkia, minkä onneksi (ja oikeasti onneksi, ilman olisi mennyt matkasta aika iso osa pilalle) jaksoin raahata mukana. Pukeutuminen muuten toisti melkoisen samaa kaavaa, eihän sinne kuitenkaan tullut otettua mukaan kuin rajallinen määrä vaatteita. Ainakin nuo ylemmissä kuvissa näkyvät leopardihousut pääsivät kunnon käyttöön.

Paikallisessa puistossa, jossa oli ihan mielettömän nättiä

Tällaista sitten tältä erää, palaillaan pian vähän uudemmista asioista! -Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti