sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Morning!

Heräsin tänä aamuna tavallista sunnuntaiaamua aikaisemmin, sillä poikaystäväni oli lähdettävä kotiin valmistautumaan muutamiin rippijuhliin. Kävin viemässä hänet kotiin. Ja ai perhana sitä väsymystä! Olin haaveillut jatkavani unia vielä kun saavun kotiin, mutta kotona Teppo (meidän pystykorva) tapittikin minua nappisilmillään kuin vaatien leikkimään. Unihiekat katosi silmistä ja lähdin riehuttamaan koiraa ulos auringonpaisteeseen.

Olisitteko itse voineet sanoa "ei" tälle silmäparille?
Äiti olikin sopivasti kattanut aamukahvit ulos. Ihanata. Siinä me sitten juotiin kahvia, paistateltiin auringossa ja hainpa minä sitten kamerankin, että saatiin "mimmit biitsillä" kuva. Hiehotytöt kun niin nätisti asettautuivat rannalle pötköttelemään.  Ja kyllä me kuva sitten saatiinkin.

Lilla in action
 Istuimme siinä ulkona pitkän tovin. Ja bongasimme parin haukkoja. Ovatkohan ne tajunneet meidän kanat? Pitänee olla nyt vähän aikaa tarkkana. Jo vain pienten koirienkin vuoksi (vaikka nämä haukat taisivatkin olla meidän koirille ja kanoille ihan vaarattomia hiirihaukkoja.. koskaan ei kait kuitenkaan voi olla liian varovainen). Eipä noita näillä kulmilla usein näe. Siinä ne meidän koirat kuitenkin telmi eikä loppujen lopuksi niitä haukkoja tainnut edes kiinnostaa.


Haukoista viis, siinä se nyt on. Mimmit biitsillä. Voi että miten nää nauttiikaan siitä, että saa näin kuumina kesäpäivinä olla veden äärellä. Tuo "lampi" ei ole kovin suuri halkaisijaltaan, mutta onpa siinä käynyt yksi jos toinenkin jo uimassakin (ja siitä on kuvakin, joka on pakko joku päivä läntätä tänne teidän piristykseksi!). Onnellisia hiehoja on.




Tällaiset olivat meikäläisen aamukahvitunnelmat. On sitä vaan välillä niin kiva asua maalla. Nyt vielä sellainen juttu, että haluaisin vähän enemmän kehittää tätä blogia siihen "tyyli" suuntaan. Joka päivä tälläkin tytöllä on vaatteet päällä, mutta harvoin ketään joka ottaa kuvaa ja sen vuoksi se on vähän jäänyt. Toivottavasti nyt onnistun tässä kehitys jutussa, sillä olisi kiva suunnata blogia vähän enemmän siihen kategoriaan sopivaksi! Nyt on tainnut olla vähän eläinvoittoista. Toisaalta, sellaista se meikäläisen elämän on. Eläinvoittoista.

Nyt näyttää siltä, että bordercollie haluaa leikkiä. Sinne siis! - Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti