Parrasvaloissa: Elli

Tarkoituksena ei ollut korostaa tätä yhtä meidän kaunokaisista, mutta Ellistä harvoin tulee näin monia onnistuneita otoksia (osin ehkä johtuen siitä, että kuvatessani kameranlinssi lähes automaattisesti vääntäytyy oman koirani, Monan suuntaan. Äiti onkin sitten tasapuolisempi.) Elli on klainiksi hieman pienehkö, eikä myöskään kovin pippurinen. Paketissa löytyy paljon roppakaupalla miellyttämishalua, mutta silti tietynlaista omapäisyyttä. Vaikka sitä ei kyllä huomaakaan tytön tehdessä piruetteja makkarapalan perästä (makkarapalahan on maailman ihanin asia.. tai leipäpala.. tai mikä vain minkä voi syödä.).

Ellillä on tällähetkellä hyvä karva. Onneksi, sillä nyt on muutamat näyttelyt suunnitteilla. Emme paljon ole näiden meidän tyttöjen kanssa käyneet näyttelyissä, eipä nuo tosin hirveästi siellä menestyisikään. Paitsi ehkä Elli. Ellillä voisi vaikka sujuakin. Edesmenneen poika klainimme kanssa kävimme jonkin verran (mitä nyt muutamissa, mutta hyvin niissä meni) näyttelyissä. Sulollekin tulen vielä omistamaan oman postauksensa. Sen se on ansainnut. Miun kultapoika.

Kleinspitz on ihana rotu. En voi kun suositella. Toisaalta sitä haluaa tutustua uusiin, mutta meillä on siinämielessä käynyt aivan upea tuuri, että kaikki klainimme ovat olleet upeita persoonia. On ilo nähdä, miten persoonat kasvavat, muovautuvat ja muuttuvat vuosien varrella. Esimerkiksi Elli selkeästi pehmeni pentujen myötä (joista yksi on, kukas muukaan kuin oma ihana kasvatti Mona!). Elli ei ollut koskaan hyvä koiraemo. Toisin kuin Lilla. Lilla hoitaisi jopa toisten rotuisten eläinten pennut. Aivan varmasti. Ettei menisi ihan lällytykseksi, niin etenkin laumana klaineista löytyy kyllä reippaasti ääntä. Eikä se aina kuulosta niin kivalle.

Ettei menisi liian koiramaiseksi niin lisäsinpä minä tohon loppuun vielä kuvan Napsusta. Kisuli valitsi aika kovan unipaikan.

Tällaisista tunnelmista tänään kirjoitellaan. Palaillaan! - Laura